Perhetilanne selittää taloudellista epävarmuutta jopa työttömyyttä enemmän
Aihealueet
- Jäsenpulssi
- Talous ja raha
- Työttömyys
Yksinhuoltajat ovat selvästi taloudellisesti haavoittuvin ryhmä. Lapsiperheissä menojen nousu koetaan ylipäätään voimakkaimpana, kertoo yli 13 500 vastaajan kyselytutkimus.
Talouden tyyppi erottaa suomalaisia vahvasti. Perhekunnan muoto selittää taloudellisen epävarmuuden kokemusta jopa enemmän kuin työttömyys tai työssä olo. Etenkin yksinhuoltajat ja yksin asuvat ovat muita haavoittuvammassa asemassa. Tieto selvisi YTK:n laajasta kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 13 500 YTK:n työikäistä jäsentä.
Yksinhuoltajilla ja yksin asuvilla on muihin vastaajiin verrattuna:
- heikompi säästöpuskuri
- enemmän oman talouden raskaita sopeutustoimia
- pessimistisemmät odotukset omasta tilanteesta.
Puolison kanssa asuvat ovat talouden suhteen keskimäärin muita vakaammassa asemassa.
“Elämäntilanne vaikuttaa taloudellisen epävarmuuden kokemukseen merkittävästi. Tulos on pysäyttävä, sillä se kertoo siitä, miten erilaisessa asemassa suomalaiset ovat vaikkapa elinkustannusten nousun vaikutusten osalta”, sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Elämäntilanne vaikuttaa odotuksiin ja huoliin
Huoli työttömyyden kasvusta on yleistä kaikissa taloustyypeissä, mutta se korostuu yksinhuoltajilla. 58 % yksinhuoltajista on huolissaan oman alansa työllisyyskehityksestä, kun yksin asuvista huolta kokee 55 % ja puolison kanssa asuvista 52 %.
Samalla yksinhuoltajat arvioivat muita useammin myös oman työttömyysriskinsä hieman muita vastaajaryhmiä korkeammaksi (10 %), kun vastaava osuus on yksin asuvilla 8 % ja puolison kanssa asuvilla 7 %.
Tulokset viittaavat siihen, että elämäntilanne ei vaikuta ainoastaan koettuun taloudelliseen tilanteeseen, vaan myös odotuksiin ja huoliin työmarkkinoilla. Erot korostuvat erityisesti arjen taloudessa ja puskurien riittävyydessä.
Säästöjen riittävyydessä suuria eroja
Menojen nousun kokemus on yleistä kaikissa ryhmissä, mutta yksinhuoltajista jopa 87 % kertoo kulujensa kasvaneen viimeisen 12 kuukauden aikana (yksin asuvat 74 %, puolison kanssa asuvat 73 %).
Taloudellisen tilanteensa merkittävästi heikentyneeksi arvioi 36 % yksinhuoltajista, kun yksin asuvilla vastaava osuus on 23 % ja puolison kanssa asuvilla 15 %.
Säästöjen riittävyydessä erot ovat niin ikään selviä: yksinhuoltajista 27 % selviäisi säästöillään enintään kuukauden ja 15 %:lla ei ole lainkaan säästöjä, kun puolison kanssa asuvilla vastaavat luvut ovat 11 % ja 7 %. Tämä näkyy myös arjen sopeutustoimissa, sillä yksinhuoltajat ovat muita useammin säästäneet ruuassa (55 %), siirtäneet suurempia hankintoja (57 %) ja käyttäneet säästöjä arjen menoihin (44 %).
“Tulokset osoittavat, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan suojavaikutus on useimmissa tapauksissa hyvä, mutta yhdistettynä tiettyihin elämäntilanteisiin työttömyys voi olla vaikeampi yhtälö. Työttömyyden kestot ovat keskimäärin pidentyneet ja yhä useammalla myös enimmäismaksuaika täyttyy. Tämä luo ison haasteen niille, joilla ei turvaverkkoja ole”, Auli Hänninen toteaa.
Tietoa kyselytutkimuksesta
- YTK Jäsenpulssi on kaksi kertaa vuodessa toteutettava laaja kyselytutkimus, jossa kartoitetaan vastaajien työelämää, tulevaisuudenodotuksia ja taloudellista tilannetta.
- Kysely lähetetään sähköpostitse kaikille YTK:n jäsenille
- Kysely on anonyymi, mutta vastaajilta kerätään laajat taustatiedot
- Vastaajien kokonaismäärä oli 13 636
- Vastausaika oli 12.3.–19.3.2026.